Samba to the Sea

Lisää asiakkaita parhailla käytännöillä

Costa Ricassa ja Georgian Savannahissa toimiva valokuvaaja kasvatti kuukausittaista katsojamääräänsä 108-kertaisesti yhdessä vuodessa vaihtamalla yritystiliin, lisäämällä Pin-kuvauksiinsa avainsanoja ja aihetunnisteita ja julkaisemalla Pin-lisäyksiä päivittäin ajastustyökalun avulla.

91 %
some-liikenteestä Pinterestistä
108x
enemmän kuukausittaisia katsojia
Aallonharjalla Pinterestissä

Kristen M. Brown ei pelkää tarttua mahdollisuuksiin. Hän erosi finanssialan työstään New Yorkissa vuonna 2011 ja muutti Costa Ricaan kahden intohimonsa, surffauksen ja valokuvauksen perässä. Nyt Kristenillä on menestyvä muotokuvaus- ja tapahtumavalokuvausyritys ja verkkokauppa, jossa hän myy alkuperäisiä valokuviaan rannoista ja auringonlaskuista.

Kristen opettelee mielellään uusia asioita, joten pohtiessaan yritystoimintansa kasvattamista hän aloitti etsimällä tietoa siitä, miten hän voisi saada nimensä potentiaalisten asiakkaiden tietoon. Hän harjoitteli hieman yksinkertaista hakukoneoptimointia, jonka avulla hän voisi parantaa osumiaan, ja esimerkiksi lisäsi valokuviin vaihtoehtoisia tunnisteita, nimesi kuvansa ja aloitti blogin. Hän huomasi, että liikenne kasvoi blogitekstien lisääntyessä – lumipalloefektin tavoin.

Kristen tajusi, että Pinterest toimii kuin hakukone ja että ihan pienillä muutoksilla nykyisiin käytäntöihin tuloksia alkaisia syntyä välittömästi. Hän otti vauhtia ja hyppäsi Pinterestin maailmaan.

Kristen M. Brown
Omistaja, Samba to the Sea
”Ymmärsin Pinterestin tarjoamat mahdollisuudet, kun tajusin, että Pinterestissä ei kilpailla suosiosta vaan että se on hakukone. Valokuvaajana minulla täytyy olla visuaalisia lahjoja, joten minun piti oikeastaan vain oppia tuntemaan Pinterest ja ryhtyä hommiin.”
Sukellus liikemaailmaan

Kun Kristen alkoi tosissaan markkinoida yritystään Pinterestissä, hän teki kolme merkittävää muutosta.

Ensinnäkin hän muutti tilinsä Pinterest-yritystiliksi. Yritystilin lisäominaisuutena on esimerkiksi Pinterest Analytics, jonka analyysit kertovat Pin-lisäysten saaman suosion. Yritystiliä käyttämällä myös kerrot Pinterestille, että haluat käyttäjien löytävän sinut, joten autamme sinua saamaan sisältösi heidän nähtävilleen. Kuukauden kuluttua siitä, kun Kristen vaihtoi yritystiliin maaliskuun alussa 2017, hänellä oli 5 000 kuukausittaista Pinterest-katsojaa. Maaliskuun lopussa kuukausittaisia katsojia oli jo 18 000.

Muutamaa kuukautta myöhemmin Kristen alkoi lisätä Pin-kuvauksiinsa osuvia avainsanoja ja tunnisteita kohdistaakseen sisällön oikealle yleisölle ja selventääkseen palveluidensa asiayhteyttä. Ennen uuden suunnitelman toteuttamista kesäkuun alussa Kristenillä oli 26 000 katsojaa kuukaudessa. Kuun lopussa heitä oli jo 75 800. Heinäkuun loppuun mennessä luku oli 115 000.

Joulukuussa Kristen otti käyttöön Pinterestin hyväksymän ajastustyökalun (Tailwind), jotta hän voisi luoda ja julkaista Pin-lisäyksiä päivittäin. Pinterest suosii tuoretta sisältöä, joten saavutettavuuden avain on uusien Pin-lisäysten tiheä luominen ja niiden linkittäminen omaan sivustoon. Tailwindin tapaisen ajastustyökalun avulla Kristen voi suunnitella sisällön etukäteen, ladata Pin-lisäykset ja ajastaa ne julkaistavaksi jopa kuukauden päästä.

"Tulokseni nousivat pilviin siinä vaiheessa, kun opin toimintaperiaatteet", Kristen sanoo, "ja ne ovat aivan yksinkertaisia." Vuoden lopussa Kristenillä oli lähes 300 000 katsojaa kuukaudessa, mikä oli yli kaksi kertaa enemmän kuin edellinen ennätys.

Menestyksen aaltoja

Vuosi sen jälkeen, kun Kristen oli muuttanut tilinsä yritystiliksi, hänen kuukausittainen katsojamääränsä oli pilvissä – 5 000 katsojaa oli 108-kertaistunut 540 000 katsojaksi. Toukokuussa 2018 Kristen rikkoi miljoonan kuukausittaisen katsojan rajan ja mittasi, että 91 % hänen some-asiakashankinnastaan tuli Pinterestistä, mikä teki siitä sekä hänen valokuvausyrityksensä että verkkokauppansa ensisijaisen liikenteen lähteen.

Yksityiskohdat