Microsoft

Tietoisuuden ja tavoittamisen lisääminen mainosten avulla

Microsoft Kanada halusi parantaa Xboxin tavoittavuutta sekä lisätä tietoisuutta siitä ja ylitti Pinterestissä mainossijoituksille asettamansa tavoitetuotot ja -sitouttamiset.  

11 miljoonaa
näyttökertaa jälleenmyyntikumppaneiden verkkosivuilla
5 %
sitouttamisasteen nousu
Tavoite

Uuden yleisön sitouttaminen

Microsoft toi Xboxin pelikonsolimarkkinoille vuonna 2001. Lähes kaksi vuosikymmentä myöhemmin brändi on kasvanut Xbox-konsolien tuoteperheellä (mukaan lukien maailman tehokkain pelikonsoli Xbox One X), Xbox Game Pass -palvelulla, jolla voi saada rajattomaan käyttöön yli 100 ladattavaa peliä Xbox-konsoleille, Xbox Live Gold -verkkotilauksella ja joukolla kyvykkäitä pelitaloja.

He päättivät lisätä tietoisuutta Xbox One ‑konsolista, Xbox-peleistä ja -lisävarusteista Pinterest-kampanjalla. Lisäksi he halusivat ohjata liikennettä jälleenmyyntikumppaneidensa verkkosivuille ja saada sitoutuneen yleisön Kanadasta.

Rebecca Shaw, digimarkkinointipäällikkö
Microsoft
”Etsin jatkuvasti uusia innovatiivisia keinoja tavoittaa kohdeyleisömme onnistuneesti. Pinterest mahdollisti meille uusien asiakkaiden tehokkaan ja luotettavan tavoittamisen, sillä pääsimme solahtamaan sujuvasti mukaan käyttäjien tietoarkistoihin Pinterestin ekosysteemissä. Olemme innoissamme tuloksista, jotka auttoivat meitä liiketoimintatavoitteidemme saavuttamisessa. Lisäksi olemme ylpeitä siitä, että olemme ensimmäinen kanadalainen mainostaja Pinterestissä.”
Ratkaisu

Optimoitua tavoittamista räätälöidyllä kohdistamisella

Microsoft-tiimi julkaisi Black Fridaynä sarjan mainoksia, ja kampanja jatkui uudenvuodenaattoon saakka. Mainokset näyttivät Pin-lisäyksiä, jotka esittelivät Xboxin erilaisia ominaisuuksia ja joiden kuvissa ihmiset pelasivat sydämensä kyllyydestä. Pin-lisäykset kannustivat myös toimimaan, sillä ne tiedottivat erilaisista kausikampanjoista, kuten Cyber Monday -alennuksista.

Microsoft käytti avainsana- ja aihekohdistusta, jotta mainokset näkyivät tavoitellulle yleisölle — ihmisille, jotka etsivät joko Xbox-tuotteita tai lahjoja. Joitakin esimerkkejä tiimin käyttämistä termeistä ovat ilmaukset "videopeligenre" ja "lelut" sekä vuodenaikaan kuuluvat alennuskampanjat kuten "Cyber Monday -kuvat".

Tulokset

Tehokasta voiton ja sitoutumisten kasvua mainossijoituksista

Microsoftin Xbox-kampanja Pinterestissä ylitti kaikki odotukset. Heidän jälleenmyyntikumppaneidensa verkkosivut saivat 11 miljoonaa näyttökertaa, mikä johti lähes 5 prosentin sitoutumisasteeseen.1 Kampanjassa mukana olleiden tuotteiden myynti ja niihin sitoutuminen kasvoi merkittävästi kampanjan aikana.

Vinkkejä mainostajalle
  • Kannusta toimintaan Pin-lisäykselläsi, jotta kohdeyleisösi tietää, mitä tehdä.
  • Laajenna arkailematta avainsanailmauksia sisäisten tutkimusten ja/tai (saatavilla olevien) tietojen pohjalta — erilaiset kokeilut ja avainsanailmausten laajentaminen voivat olla avuksi kohdistuksen optimoinnissa.

 

1Microsoftin tiedot, 2018

Yksityiskohdat